Viime hetket

Sekava postaus, koska osan tekstistä kirjoitin Tansaniassa ja kuvia lisäilin Suomessa.

Kuukausi on ollut kiireitä täynnä, mutta kivoja sellaisia! Puolivälissä kuuta täällä oli Glomus-leiri jonne tuli osanottajia yli kahdestakymmenestä maasta. Enimmäkseen Sibikseltä :) Mahtavaa musiikkia ja uusia ihania ihmisiä kymmenen päivää. Parasta kuitenkin taisi olla päivä parin tunnin ajomatkan päässä maasai-kylässä. Siellä keskellä kuivaa ei mitään oli savimajoja vaikka kuinka ja mahtava Loruvani-kuoro esiintyi myös. (Onni on asua ylitsepursuavan vihreällä alueella!)

Tässä taisi olla joki sadekaudella.

Maasai-ateria eli savustettu koipi. Keskityin keittobanaaneihin. 

Loruvani-kuoronjohtaja Hezron ja alla hänen vaimonsa. Jouluvieraat muistanevat heidät kun kylässäkin käytiin.

Kuorovideo kaatui.

Käytiin myös safarilla Arusha national parkissa. Elämäni toinen, viimeinen ja huonoin safari. Kuski painoi kaasua siinä määrin, että ei todellakaan nähty juuri mitään. Lopulta kävin nukkumaan. Muissa autoissa istuvat olivat nähneet elefantteja sun muuta kivaa.

Tanssia Glomuksen loppukonsertista :)

Glomusin toinen turistipaikkaretki. Oli vähän tylsää.

Kun Glomus oli ohi ei kiire hellittänyt, vaan oli loppukonserttien aika. Ei oo ollut vapaapäivää koko kuussa ja sunnuntaitkin on loppunut vasta aikaisintaan ysin jälkeen illalla eli on vähän krooninen väsy, mutta konsertit oli hienoja, mikäli mun tanssipanostuksia ei lasketa! Kivaa tanssia, mut en oo nähnyt peiliä kertaakaan eli en tod tiedä miltä näytän :)

Aika on mennyt aivan liian nopsaan ja huomenna täytyy lähteä lentokentälle. En ole yhtään valmis vielä jättämään Tansaniaa! Esim. arkipuuhia tulee kyllä ikävä. Tänään kotikadulta palatessani mietin, että aivan liian pian täytyy mennä anonyymisti k-kauppaan, s-kauppaan, prismaan.. sen sijaan, että kävelisin yhdelle kojulle ostamaan papaijoita, toiselle ananaksia, kolmannelle vesimeloneja, neljännelle mangoja ja kurkkuja, viidennelle avokadoja, sitruunaa ja tomaatteja... Äskeinen shoppailureissu piti sisällään taas niin monenlaista tapahtumaa. Ensin kävin maksamassa velkani yhdelle mamalle (myisikö joku suomessa velaksi ruokaa kun asiakas on unohtanut rahansa kotiin?). Hän ei ollut edes itse paikalla kun kävin ostoksilla velaksi eikä kukaan ikinä mitään lappuja kirjoittele tai vaadi passia pantiksi tai mitään muuta naurettavaa kun voi vaan luottaa ja se riittää. Hän vain tuumasi, että otatko vielä mangon, ei tarvitse maksaa, kun ilmoitin, että tulin maksamaan edelliset ostokseni. Sitten shoppailin vähän lisää ja moikkailin muutaman teinin kanssa, jotka soittavat viulua. Toinen heistä istui suutarikojussa letitettävänä ja onneksi näin hänet, koska meillä piti olla viulutunti tänään ja hän ei siis siitä tuolista ennen iltaa nouse. Niin tyypillistä! Siis se, että viimeksi eilen muistutin tunnista ja tänään silti on kampaaja. Sitten ostin pari maissia ja juttelin hammastahnatuubista jossa on blondi nainen pakkauksen kuvassa ja opin pari uutta swahilin kielistä sanaa. Blondi on kuulemma kuin mä. En nähnyt yhdennäköisyyttä! Lopuksi vielä kävin kiskalta hakemassa vessapaprurullan ja myyjä ihmetteli, että joko multa on papru loppu vaikka vasta muutama päivä sitten hain kaksi rullaa. Tiputin toisen lammikkoon kylppärissä. Sain myös tanssi- ja laulushown kaupan päälle kun mies väänsi radiota kovemmalle ja esitteli uusimmat muuvinsa. Ei kukaan siellä prismassa antaisi mulle velaksi ruokaa tai kysyisi miten vessapapru on loppu jo nyt tai ylipäänsä olisi ystävällinen ja jutteleva tai antaisi mangoa kaupanpäälle tai varsinkaan tanssisi ja laulaisi! On syitä miksi en todellakaan tahtoisi palata! On toki niitäkin syitä miksi on kiva tulla takaisin, mutta ne ei liity ainakaan Keskon tai muun sellaisen toimintaan.

Tämän päiväinen dalla dalla oli myös mielenkiintoa täynnä. Lähdin erääseen sisäoppilaitokseen pitämään viimeisen viulutunnin oppilaalleni. Tunkeuduin ekaan oikeaan suuntaan menevään dallaan, vaikka se näytti jo pursuavan yli, koska oli vähän kiirus. No eihän se täyttynyt vielä mustakaan ja seuraavalta pysäkiltä mukaan otettiin kaksi miestä. He jäivät roikkumaan avoimesta ovesta yli. Dalla oli täynnä täysikasvuisia ja meidän lisäksi kyydistä löytyi kuusi sylivauvaa, kolme tai neljä lasta, mun viulu (joka kulkeutui muutaman tyypin syliin kun ei ois muuten mahtunut) sekä VASIKKA. Tunnelma oli katossa, tai ainakin mun pää. Kuski painoi kaasua niin reippaasti, että minä ja pari muuta ei päästy edes oikealla pysäkillä pois. Toisaalta mikäs siinä oli kävellessä kun Meru kokonaisuudessaan kukoisti suoraan edessä. Koululle päästyäni olikin edessä uusi prosessi. Ensin piti tavata joku hallintotyyppi joka ohjasi seuraavalle joka ohjasi seuraavalle joka.. Ennen pitkää pääsin oppilaan luo ja sekin edellytti tilanteen haltuun ottamista ei niin tansanialaisin keinoin, koska muuten olisin siellä rehtorin luona vieläkin juttelemassa mukavia. Yli-innokas, mutta oikein mukava, opettaja tuli seuraamaan tuntia eli häiriköimään kuin pikkulapsi. Annettakoon se kuitenkin jhänelle anteeksi, koska hän on se joka tahtoisi koulun lukujärjestykseen musiikkia. Oppilaalla ei tietenkään ollut viulua, koska hän ei ollut saanut lupaa tuoda sitä kouluun. Tää on niin Tansania!

Ja just äsken oppilaan isosisko soitti vain toivottaakseen hyvää iltaa! Tää on niin Tansania!

Huomenna kahdenkymmenen tunnin matka kotiovelta kotiovelle. Vieläpä yön yli. Ei nappaa yhtään. Ei tunnu yhtään siltä, että olisin lähdössä. En osaa sanoa hyvästejä kellekkään enkä oo muutenkaan edesauttanut lähtöä vielä mitenkään. Täällä auringon allahan (tai täysikuun kuten nyt) mä oon. Ylihuomenna totuus tosin saattaa olla loska. Eiköhän se siitä iloksi muutu. Suomi siis, ei loska. Sitäpaitsi eihän tää todellakaan ole mun vika kerta Tansaniassa missään tapauksessa!

Tälläisiä sekä mustia apinoita hyppeli kampusalueella vaikka kuinka. 

Sinne jäi kotirappusiltakin näkyvä riisipelto kasvamaan sekä kotikadun auringonkukkapelto kukkimaan. 

Tälläinen Kigoman zeze asuu nyt Suomessa. Sain myös Dodoman zezen juuri maanantaina. Siitä ei olekkaan vielä kuvaa.

Käärmeennahkainen ekegogo Keniasta. Ikävä kyllä oli lainasoitin. Tarttee mennä joku päivä Keniaan hakemaan oma!

Toinen zeze Dodomasta, joka jäi tilanpuutteen vuoksi Makumiraan. Krokotiilia kuulemma, mutta epäilen, että kyseessä on kuitenkin alligaattori. Tarttee käydä hakemassa isomman laukun kera!

Nyt Suomessa siis. Täällä on harmaata, autiota ja hiirenhiljaista. Pääkaupungissa siis. Nyt täytyy alkaa suunnittelemaan kuinka pääsisin takaisin sinne mistä tulin! Kiitos blogiseurasta. Saatan jatkaa tarinoita sitten kun olen taas Tansaniassa, tai sitten en :)

Joululoma!

Joulu meni jo, kauan sitten, mutta ei ole ollut nettiä millä siitä kertoa vasta kuin nyt. Mulla oli mitä mainiointa jouluseuraa; mama, Anni ja Taru. Joulun aika sujui siis turismin merkeissä! Tansania taisi yllättää vieraat niin hyvässä kuin pahassa. Kaupunkivierailut Arushassa taisivat nimittäin olla toisille liian kaoottisia kokemuksia, mutta taas luonnosta, hedelmistä ja auringosta nauttivat kaikki! Kukaan ei edes puristunut dalla dallaan ja Anni löysi harmonian eli pohjoismaista muotoilua (kolmen tähden muodostama viiva) tähtitaivaalta, eli loppu hyvin kaikki hyvin :)

Joulu eikä uusivuosi tuntunut missään, koska täällä on kesä eikä kesällä ole joulua tai vuoden vaihdetta. Toki paikalliset juhlivat, mutta joulupukkeja ei näy kuin Amerikasta varastetuissa kuvissa ja elämä jatkuu kaduilla ihan normaalisti, mikä on ihanaa! En tykkää Suomessa siitä, että joka kauppa sun muu sulkee ovensa ja kaikkialla on autiota. Jopa Ruotsissa pääsi joulupäivänä ruokaostoksille!

Parhaita päiviä olivat retkipäivät, mutta oli myös ihanaa kyläillä yhden jos toisenkin luona Makumirassa ja Arushassa! Retkiä teimme Them-vesiputoukselle (kävin siellä jo kerran, lukekaa vaikka toisesta bloggauksestani ja katsokaa maisemakuvia), Tarangireen safarille, lake Dulitille sekä Arusha national parkkiin Merun rinteelle kävelysafarille. 

Them-vesiputouspäivä oli aurinkoa täynnä eikä retkeen voi kyllästyä ikinä! Ehtisinpä käydä siellä vielä kolmannen kerran. 

Vastaantulevaa liikennettä alkumatkasta.

Retkiseuruetta ja leppoisaa taivalta. Huomatkaa maman tapa kuljettaa veskaa; maassa maan tapaan eli sujuvasti pään päällä!

Normilehti.

Kanjonista ylös vaikka nelinkontin!

Tarangireen meidän tuli startata aamulla kello 6.15. Aamu oli sateinen ja aikainen, mutta onneksi kuski ei myöhästynyt edes tuntia eli ei juuri mitään! Kolmen tunnin ajomatkan aikana maisemat muuttuivat täkäläisestä supervihreydestä vähemmän vihreään ja nähtiin valtavasti maasai-paimenia laumojensa kanssa. 

Norsulla hymy herkässä. 

Lintuja oli joka lähtöön. Olivat vain useimmiten liian kiireellisiä kuvauksiin.

Joki on vähän kuivana just nyt.

Kirahvit viihtyivät pitkiä aikoja asetelmassa.

Perillä satoi vielä, mutta siitä ei valtavat elefanttilaumat piitanneet yhtään! Kohta myös pilvet katosivat auringon tieltä ja hellettä piisasi! Nähtiin norsujen lisäksi mm. kirahveja, seeproja, antilooppeja, monen kirjavia lintuja, timoneita ja pumbia (katsokaa Leijonakuningas jos ette tiedä!), jotain kanin sukulaisia, leijona, taukopaikan apinoita (eräs röyhkeä varasti multa silmänräpäyksessä kaksi banaania ja hotki ne), kilppareita..

Lake Dulutia ympäröi ihana metsä. Kiersimme järjen polkua pitkin ja ihastelimme uskomatonta vihreyttä ja korkkiruuvipuita, liaaneja ja vaikka mitä! Ainut huono puoli retkessä oli se, että järvi on aika pieni. Kävelyn jälkeen jäimme ravintolaan rannalle ja Anni ja Taru tilasivat omeletit. Omeletteja ei alkanut kuulua, joten kyseltiin vähän perään. "Prosessi on käynnissä." Odoteltiin lisää ja kyseltiin taas. "Kananmunia on lähdetty jo hakemaan." (Eli etsimään minne puskaan kana on muninut. Häkkikanaloista täällä ei onneksi ole tietoakaan!) Seuraavan tiedustelun vastaus oli jo "kananmunat ovat saapuneet" ja reippaasti yli tunnin odottelun jäkeen ruoka saapui! Pole pole ja haraka haraka haina baraka. Kuvia Dulutista ei mulla valitettavasti ole ja tarinan opetus voisi olla "ota oma kamera mukaan, älä luota siihen, että toiset jakavat kuviaan, vaikka lupaavatkin!". :)

Kävelysafari sujui myös sateisessa ilmassa, mutta ei se mitään. Metsä oli ihan erilainen kuin vesiputousretken metsätyypit. Oltiinhan eri puolella Merua kuin vesiputousretkellä ja varmaankin paljon alempana myös. Vesiputous löytyi tältä retkeltä myös, mutta se oli pienempi kuin  Them. Satumetsässä naavaa piisasi ja muistelin kuinka olen joskus ihaillut yhtä Kolilta löytynyttä naavasuirua. Ei se ookkaan mikään juttu kun jossain voi olla näin paljon naavaa.

Viikunapuut olivat valtavia. Tässä kahden puun liitto. Elefantit ovat auttaneet portin aukipysymisessä syömällä juuren näköistä puun osaa, joka muuten kasvaisi alaspäin ja tukkisi aukon. 

Kävimme myös sadepilvessä. Istuskeltiin näköalapaikalla kun yhtäkkiä pilvet alkoivat lähestyä huimaa vauhtia. Sitten katosi näköala ja tuli kylmä. Oltiin sadepilvessä! Siellä ei kastunut, mutta kun lähdettiin kävelemään alaspäin saatiin sade niskaamme. 

Apinat olivat suuria, ihan eri laatua kun kampusalueen pienet! käveltiin myös tosi lähelle kirahvia. Kirahvi oli tosi cool. Välillä tuijotti meitä ja välillä lounasti. Vesipuhveleita, vai mitä ne nyt onkaan suomeksi, näkyi myös paljon.

Loma oli oikein mainio, mutta kovin lyhyt! Koulu alkoi heti vuoden vaihteen jälkeen, vaikka sekin on kyllä kivaa. 

Viikonloppuna sain uuden zezen! Se on Kigoman alueelta ja eräs opiskelija toi sen mulle sieltä. Zezen tekijä oli sen mulle joulun aikana tehnyt. Ennen joulua sain myös Dodoman alueen zezen, mutta se soitin on ikävä kyllä niin huono, että täytyy saada uusi. Kuvia soittimista saatte vielä odottaa kun en ole vieläkään löytänyt keinoa siirtää omalta kameralta kuvia tietsikalle. Onneksi jotain kuvailin jouluna Annin kameralla ja ne kuvat sain siirrettyä yhdellä koulun koneella. 

Jatkuu taas joskus!

Uusia harrastuksia sekä säätiedotus

Niitä ennen kuitenkin syytän itseni lisäksi internettiä siitä, että en ole ollut kovin ahkera bloggailia. Sen lisäksi siis, että tää ei oo yhtään mun juttu, täällä ei ole juurikaan netti toiminut muutamaan viikkoon. Joskus olen saanut spostin auki ja silloin olen käyttänyt nettikapasiteetin avaamaan kiireellisimmät postit (sori vaan, siellä on vieläkin avaamatta suurin osa posteista!) ja vähän useammin on facebook avautunut, mutta ei aina edes inboxiin asti. Nyt kuitenkin toimii, ainakin tovin! Kiitos siitä kuuluu mulle, koska meni eilen hermot. Täkäläiset olisivat varmaan tyytynyt loppuelämäkseen tähän pikku epäkohtaan, että edes koulujuttuja ei voi kirjoittaa kun ei netti toimi ja kuitenkin lähteitä tarvii jostain. Pole pole ja silleen :)

Sitten niihin uusiin harrastuksiin. Kuvat lisään jälkikäteen, koska mun kameran piuha on mystisesti kadonnut. Sitä ei ole enää missään. Eli kuvia sitten kun on uusi piuha. 

Zeze ja ekegogo ovat yksikielisiä viuluja. Zeze on Tansaniasta ja ekegogo Keniasta. Sain ensin lainaan zezen eräältä opiskelijalta ja hän opasti mua vähän alkuun. Nyt mulla on musiikin vastaavan opettajan ekegogo, jonka hän on saanut lahjaksi kotiinsa pölyttymään. Ei mitään käsitystä millaista musiikkia sillä on perinteisesti soitettu, mutta leikin, että se on zeze. Ensi viikolla tänne tulee Dodomasta joku zeze-guru (mua varten!) jolta toivottavasti saan lisäoppia ja myöskin oman zezen (en kyllä usko ennen kuin näen). Saa nähdä onko se yksikielinen vai jopa kolmekielinen, Dodomassa keski-tansaniassa kun on useampikielisiä zezejä kun länsi-tansaniassa, mistä yksikielinen on kotoisin. 

Toinen uusi harrastus on karate. Se on todella kamalaan aikaan; 6.00 AM. Opettaja oli yrittänyt pitää myös iltapäivätunteja, mutta kukaan ei ollut tullut. Sen sijaan kuudelta aamulla siellä on jengiä tosi paljon. Mä en tajuu. No, se on ainut ryhmäliikunnallinen asia täällä, koska poikien pallopeleihin ei mulla oo asiaa, vaikka tykkäisinkin pallopeleistä (en siis tykkää), joten sinne on noustava tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Normaalisti täällä herää kuudelta metakkaan ja valoon, mutta on aivan eri asia olla kuudelta urheilukentällä kuin heräämässä! Hyvää treeniä tosin Suomea varten, koska 5.15 herätessä on vielä pilkkopimeää ja se on kamalaa. Pitää olla valoisaa kun on herätys. Kovin urheilullista karate ei tosin mulle oo, koska aloittelijana opettelen perustekniikoita hitaasta ja hartaasti, mutta sosiaalista liikettä kuitenkin ja kovin kiinnostavaa. Jumppaa on ikävä. 

Ainiin, on mulla eräitä viuluoppilaitakin. Sain nakin jo ennen ekaa koulupäivää täällä ja se on ihan hauskaa. En toki palkkaa saa, mutta toisinaan kun oppilas ilmaantuu paikalle, tai ilmaantuu jopa ajoissa (on tapahtunut kerran) tai on harkannut läksynsä, niin hyvän mielen kuitenkin! No saan mä lopulta aina hyvän mielen, vaikka tyyppi tulisi 45 minsaa myöhässä eikä muistais ees mitä oli läksynä :) Yksi oppilas on yliopistolta sivuaineviulisti, muutamainen tosta kylältä ja yhden bongasin yhdestä koulusta. Hän on mahtava ja oli aivan ilman opettajaa! Muita täällä opettaa myös musiikin vastaavan jenkki-vaimo. 

Sadekausi, joka alkoi kun tulin tänne, loppui kovin lyhyeen. Se peruttiin jo puolen viikon kuluttua alkamisesta ja siitä asti on ollu kuumaa ja kuivaa. Viime perjantaina kuitenkin tuli uutuus nimittäin iltapäiväukkonen. Se tulee kirkaalta taivaalta, kestää tunnin tai jotain ja on omituinen. Ukkonen ei ole ihan päällä onneksi, mutta siihen kuuluu n. 20 minuutin rankkasade, joka on todella päällä. Ukkonen tarkoittaa vähintään kahta salamaa sekunnissa eli jyrinä ei ala eikä lopu, vaan on taukoamatonta pauhausta. Salamointi taivaan täydeltä on aika villin näköistä. Ihme kyllä en oo pelännyt kuitenkaan! Ehkä se johtuu siitä, että kukaan ympärillä ei lietso kauhua, vaan elämä jatkuu normaalisti eli ilman sähköä sun muuta. Eilenkin tepastin ulkona ja katselin salamoita ilman yhtään ekstralyöntiä sydämessä! Kyllä se siitä kun oon takasi Helsingissä :) 

Muutenkin elämä on sujunut mainiosti. Leena oli toissaviikolla tai joskus Arushassa vierailulla Darista ja oli oikein hauska nähdä ja käytiin syömässä erään maman luona tosi hyvää ugalia ja sain sen kanssa erinomaista pinaattia, jota oon himoinnut siitä asti. 

Siellä on vissiin jouluhabitusta. Täällä koko joulu tuntuu kaukaisemmalta kuin kuukko, koska on niin kesä! Toisinaan kuulee joululauluja naapureiden sterkoista, mutta sekin tuntuu vain omituiselta. Hyvää pikkujoulukautta vaan sinne!

Outo Mzungu

Nyt tulee tylsä kuvaton ja äänetön tarina, koska en ole näköjään kulkenut kameran tai nauhurin kanssa missään.

Lähes aina kun tapaan uuden tyypin täällä joudun vastaamaan samoihin kysymyksiin.

-Mambo, mä oon Ella.

-Mitä Ella tarkoittaa?

Aluksi vastasin, että se on vaan nimi eli ei mitään ja se oli aina järkytyksen aihe. Eihän kellekkään voi antaa nimeä joka ei tarkoita mitään! Sitten saan kuulla, että swahiliksi tarkoitan rahaa. Mun tietääkseni raha kuitenkin kirjoitetaan fedha tai jotain, mutta kai se sitten muistuttaa tarpeeksi Ellaa. Sittemmin onneksi Antti kertoi, että Ella tulee Helenasta joka tulee kreikasta ja tarkoittaa loistavaa. Tätä selitystä olen sittemmin viljellyt, vaikka tuskin äiti ja isä on asiaa pohtinut kun mua on nimennyt. Kuulija on tyytyväinen ja säästyn yhdeltä hämmästykseltä. Jouluvieraat, stekatkaa etukäteen mitä te tarkoitatte!

-Miltä eurooppalainen albino näyttää, koska afrikkalainen albino näyttää sulta?

-En tiedä. Albiinokanit on valkoisia ja niillä on punaiset silmät. 

-Onko teillä paljon albiinokaneja? 

-Taitaa niitä olla.

-Oletko naimisissa? 

-En, mutta on mulla poikaystävä. 

-Miksi et ole naimisissa. 

Keskustelu ei liikaa pääse etenemään, koska kukaan ei voi ymmärtää miksi en ole naimisissa jos kerta on poikaystäväkin. Yritänkin sitten vaihtaa puheenaiheen pois itsestäni ja kysyn onko kysyjä naimissa jonka jälkeen voinkin kysellä lisää vaimosta ja lapsista ja siitä missä he asuvat ja kuinka monta kertaa vuodessa he tapaavat, koska kysyjä on täällä yliopistossa opissa. Olen myös näiden keskustelujen myötä oppinut valtavasti täkäläisestä elämänmenosta, joka on mitä mielenkiintoisinta!

-Urheiletko sä? Todella hämmästynyt kysymys ja kysymykseen on johtanut useimmiten se, että olen vähän oikonut jäseniäni tai pyöräyttänyt hartioitani kerran. 

-En just nyt, tämä ei ole urheilua. 

Täällä ei siis naiset juurikaan liikuskele. Miehet kyllä pelaa futista yms. 

Kylän raitilla saan myös huomiota TODELLA paljon kun juoksentelen siellä toisinaan aamutuimaan. (Päivällä kun on liian kuuma ja illalla pimeä enkä voi sitten enää liikkuakkaan yksin kampusalueen ulkopuolella. Aamutuimaan juoksentelu on todellakin jotain mikä ei tulisi kuuloonkaan Suomessa!) Jokaista vastaantulijaa toki pitää myös tervehtiä ja välillä täytyy jäädä rupattelemaan kylän miesten kanssa kun ne tahtoo tietää juoksenko mä (no miltä näyttää?) ja mikä mun nimi on. Koulujen ohi juostessa lapset lähtee rynnimään kohti huutaen mzungua (valkoinen) ja vilkuttaen. Ne on ihan innoissaan kun länkkäri juoksee ohi, mutta sit ei enää voikkaan juosta kun lapsille pitää jäädä vilkuttamaan ja moikkailemaan. 

Välillä myös punnerran tuolla pallokentällä ja sitäkös kokoonnutaan tuijottamaan kuin jotain ihmettä. No ihme se tavallaan onkin :) Osaan kyllä olla piittaamatta tuijottajista ja jatkan kuin olisin yksin. Sitten pitkin päivää saan vastailla kysymyksiin siitä olinko se minä joka aamulla juoksi tai punnersi. No kuka muukaan se olisi, koska eihän täällä ole muita juoksevia naisia, varsinkaan valkoisia!
Monipuolinen ja riittävä liikunta on kyllä asia mitä sieltä ikävöin.

Mutta kysymyksistä huolimatta ihmiset täällä on aivan mahtavia, ihania, sympaattisia ja mitä ystävällisimpiä. Etenkin musiikkiopiskelijat on ihan huippuja. Mulla on myös muutama lempimyyjä tuolla markettikadulla, jotka joka päivä opettaa mulle jotain uusia sanoja swahiliksi tai on muuten vaan vilpittömän iloisia kun tulin taas ostoksille eikä yritä yhtään pyytää mitään länkkärilisää tuotteistaan. Oonko muistanut kertoa, että avokadot täällä on taivaallisia? Ei maistu yhtään siltä kuin siellä, vaan ainakin miljoonatuhatta kertaa paremmilta. 

On toki niitäkin ketä en kaipaisi elämääni aivan hulluna. Mun lakiopiskelijakämppikset nimittäin ja niiden posse eli 2-4 kaveria, jotka hengaa meidän huoneessa 24/7. Ne on parikymppisiä ja käyttäytyvät kuin parahimmatkin teinipissikset Kampissa. (Muuten täällä on tyypit plusmiinus kolmekymmentä enimmäkseen, ainakin musalla.) Heillä ei tunnu koskaan olevan tunteja tai läksyjä eikä he poistu huoneesta kun hakemaan ruokaa. Puhelimista kuuluu taukoamatta Sedulan soittolistaa muistuttava musa, ainakin oletan Sedulassa soivan sellainen musa. He laulavat päälle ja huutavat kaikki asiansa, ihan sama onko yö vai päivä. Jos heitä pyytää olemaan hiljempaa, saattaa he hyvällä tuurilla puhua hiljempaa yhden lauseen kunnes kiljunta taas alkaa. Edes jonkinlainen unirauha on myös asia jota kaipaan.

Tiistaina kävin Arushassa kuuntelemassa keikkaa. Muusikot olivat lännestä ja tuntui ihan siltä kuin olisin ollutkin Senegalissa enkä Tansaniassa. Paikkakin oli joku ranskalainen eli sinne oli kokoontunut ranskankieliset täkäläiset ja turistit. Ranskalaisia oli kyllä paljon ja oli outoa nähdä valkoisia ympärillä! Ekaa kertaa täällä myös muistin, että on olemassa tupakkaa, koska länkkärit veti röökiä posket lommolla. En oo kenenkään paikallisen nähnyt polttavan kertaakaan ja hyvä niin. Keikalla tajusin kolmannen asian jota kaipaan (onneksi asioita on vaan kolme!); normivaatteet. Inhoan kampusalueen pukukoodia ja ikävä kyllä mulla ei oo muita vaatteita edes mukana kuin nää nunnatyyppiset. Onneksi tulee jouluvieraita :)

Viime lauantaina täällä oli graduation jossa esiinnyttiin ja huomenna lähdetään aivan liian aikaisin aamulla Moshiin graduationiin myös keikalle. Ehkä kerron niistä joskus tai sitten en. Ei voi tietää kun tää on Tansania :) 

Vuoristojuttuja

Katsotaan saanko ikinä tätä juttua valmiiksi. Alotin sunnuntaina ja siitä asti olen aina välillä yrittänyt, mutta lähinnä mua on suosinut piiiitkät sähkökatkokset. Nyt päätin onnistua tai sitten perun koko blogin!

Launtaina lähdettiin spontaanisti Mount Merulle kiipeilemään Them-vesiputoukselle kolmen tanskalaisen, jotka ovat täällä muutaman viikon musalla, sekä kahden amerikkalaisen kanssa, jotka olivat yhden opettajamme luona kylässä. Mun tanskalainen kämppis lueskeli perjantai-iltana Tansanian opasta ja bongasi vesiputouksen. Laitettiin viesti opettajallemme, että kuinkahan sinne pääsisi ja lauantaina herättyämme huomasimme vastauksen "lähtö 8.30"! Randy-opettaja vei meidät Arushaan, joka on kaupunki 15km päässä, toisen opettajamme kotiin. Matka kesti ja kesti, koska täällä liikenne on hulvatonta ja Arushan kadut sellasta kuoppaa ja kiveä, että moisia ei ole Suomessa edes peltotiet. Perillä odottelimme hetken, että opettajamme veli saapui meille oppaaksi, vuoristossa kun ei tod oo opaskylttejä kuten vaikkapa Kolilla tai Nuuksiossa. Arusha on vuoren rinteellä eli matka alkoi heti ylöspäin. 

Mount Meru kotipihalta auringon ylivalottamana

Ensimmäiset maisemat olivat peltotyyppisiä. Maissipeltojen keskellä siis nousimme ja vastaan vaelteli lehmiä, lampaita ja vuorenrinteen asukkaita, joista useimmat ovat maasai-heimolaisia. Harmi vaan, että heidän söpöistä savimajoista ei ollut korrektia ottaa kuvaa. No, ootte kuitenkin nähnyt sellaisia majoja telsussa tai jossain. Maisemassa oli myös useita pienempiä kukkuloita, jotka näyttivät ison vaaran tai pienen tunturin kokoisilta. Respectiä vaan heille ketkä roudaa kinttupolkua pitkin hartiavoimilla peltojen sadon kaupunkiin. Ei ois meistä moiseen. 

Peltojen jälkeen tulimme lehtimetsätyyppiseen maisemaan ja sen jälkeen havupuustoon. Puut eivät olleet mitään koivua tai kuusta vaan jotain ihan muuta. Paulin ois niin pitänyt olla mukana! Näissä metsissä kasvoi superherkkumarjoja! Opas sanoi punaisten marjojen olevan mansikoita, mutta ei ne kyllä samanlaisia mansikoita olleet kuin ne mansikat siellä teidän pakastimissa. Mansikat kasvoivat matalissa piikkipensaissa, olivat onttoja kuten vatut, mutta ulospäin näyttivät enemmän mansikalta kuin vatulta. Isojakin olivat! Maku oli jotain vatun ja mansikan ja jonkun sekoitusta. Oli myös violetteja vatun tapaisia, mutta ei makuisia marjoja. Siinä vaiheessa sekosin täysin, koska punaisten ja violettien marjojen yhteismaku oli jotain aivan taivaallista! Opas sai kiskoa mua puskista pois, koska laidunnusvietti iski pahasti. Tähän asti me oltiin kiskottu opasta perässämme. Valkoinen kun tunnetusti kävelee paljon nopeammin kuin musta! Opas tahtoi tauon sadan metrin välein ja jaksoi huudella meille koko ajan "pole pole".

Sitten kun oli kiivetty tarpeeksi käännyttiin todella pienelle polulle joka vei jyrkkää rinnettä pitkin alas kanjoniin. Se oli retken haastavin väli, koska alaspäin on paljon vaikeampi mennä kuin ylöspäin. Alhaalta löytyi kaunis ja kirkas joki. Jokea reunusti vähintään 10 metrin kallioseinät kaikenlaisella viidakkokasvillisuudella päällystettynä. Reitti kulki joen siltä puolelta missä milloinkin pystyi etenemään eli hypittiin koko ajan kiveltä kivelle ja yliteltiin jokea. 

Sitten yhtäkkiä horisontissa näkyi Them!

Putouksen alla oli tietty lampi ja random-uimari. Vesi oli sairaan kylmää ja kirkasta. Vesiputous oli pyöreässä "huoneessa" ja seinät olivat vähintään 20 metriä korkeat.

Auringon valaisemaa yleisnäkymää.

Takaisin päin oli helpompi mennä, koska jyrkkään rinteeseen pystyi suhtautumaan karhukävelyllellisesti. Ylhäällä odotti ISO puu. Kuvassa on latva, juuret taitaa olla jossain kanjonin pohjalla. Apinoitakin oli, mutta eihän niistä ikinä saa mitään kuvaa kun ovat niin nopeita puuhissaan.

Retki oli aivan mahtava ja maisemat uskomattoman kauniita! Perillä Arushassa odotti ruoka opettajamme luona. Tanskalaiset halusivat vielä käydä länkkärikahvilassa kakulla. Mentiin siis viiden tähden hotellien huudeille, siellä on asfalttia ja kaikkea. Hinnatkin sen mukaiset! Yhden kakkupalan hinnalla saisi noin 80 banaania. Oltiin järkyttävän likaisia ja märkiä, mutta ei saatu häätöä kahvilasta. Ehkä se on se ihonväri taas. Ärsyttää. Mä skippasin kahvilan tarjonnan, mutta sain viereisestä kaupasta paikallisia pähkinöitä kolmea sorttia, nam. Sitten piti kiiruhtaa dalla dallalle, koska pimeä lähestyi. Kaikki muutkin toki oli samoissa aikeissa eikä saatu dalla dallaa eli ne oli jo todella täynnä. Bussilla onneksi pääsi ja meininkikin oli sama kuin dalla dallassa, vaikkakin vähän isommassa koossa :) 

Täällä on yhtäaikaa uskomattoman kaunista sekä todella törkyistä. Roskat kun viskataan mihin vaan ja poltetaan missä vaan aamutuimaan. Haju on sen mukainen kun muovi palaa. Roskat on lähinnä sponssannut (ja hampaat tuhonnut) Coca-Cola, Colgate, Nivea, Gillette.. Täällä kampusalueella on sentään hyvää yritystä. Ehkä vielä jonain päivänä roskiskehikkoon ilmestyy roskapönttö :)

Isä kyseli dalla dallasta. Se on tuollainen ja siitä on vaikea saada kuvaa, koska se suhtautuu tiehen kuin tiehen moottoritienä. Dallis on yleensä niin täyteen tungettu, että sivuovi jätetään auki ja siinä roikkuu puoliksi ulkona useampi matkustaja. Kuvassa ovi on just toisella puolella onneksi.

Kouluakin olet toki käynyt! Huomasin, että olen ainut joka ei päiväpuhteekseen hinkkaa länsimaista taidemusiikkia eli klasarimusaa. Surullista, mutta totta. Onhan se hyvä, että täkäläiset opetaan lukemaan nuotteja  sun muuta, mutta jos mä saisin päättää niin täällä olisi oppilailla enemmän aikaa kansanmusaan. Torstaista tuli mun lempparipäivä, koska silloin on african ensemble eli tanssia, rummutusta ja laulua. Päätin vetäisti kaikki neljä ryhmätuntia putkeen. Muuten opetuksen sisältö ei mun näkökulmasta päätä huimaa, siis koska oon siellä koulua käynyt, vaikka opettajat ovat toki hyviä. Ehkä jotain saan tunneilta kuitenkin jossain vaiheessa irti. Parasta oli kuitenkin sunnuntain myöhäisillan kohtaaminen yhden opiskelijan kanssa, joka soittaa yksikielistä viulua eli zezeä. Emme löytäneet ysiltä illalla yhtään vapaata luokkaa joten otimme tuolit kainaloon ja mentiin ulos. Silloin vielä oli vienoa valjon kajoa viereisistä rakennuksista, mutta sähkökatkos ilahdutti totaalisella pimeydellä. Kuinka mahtavaa oli kuunnella Sethin tarinointia zezestä maustettuna hänen soitollaan ja laulullaan mitä uskomattomimman tähtitaivaan alla! Siis kun on niin pimeää kun vain voi olla näyttää tähtitaivas niin kirkkaalta kun vaan voi näyttää. *huokaus*

Loppukevennykseksi Kilimanjaron lumet tuosta tietsikkaluokan ikkunasta tänään juuri ennen pimeäntuloa kuvattuna. Se on kaunis.

Karibu!

Tässä tämä blogi nyt sitten on :)

Päätin aloittaa bloggaamisen tänään, koska viikolla lienee kiirusta, mutta en oikein tiedä mitä tänne kirjoittaisin, koska en ole viettänyt kuin perusarkielämää. Kuviakaan ei oikein ole, koska kuvaaminen ei ole täällä mikään juttu. En itseasiassa tiedä onko ollenkaan ok kuvata. Joitain pikakuvia (kuva ja kamera nopeasti pussiin) otin kampusalueelta, mutta siitäkin sain ohimatelijoilta kommenttia. On myös aika hankala kuvata, koska on joko älyttömän kirkas aurinko tai sitten pilkkopimeää tai kaatosade. Ois kyllä hauska kuvata kampuksen ulkopuolellakin esim. hedelmäkojuja tai naisia, jotka kantaa about 150 kilon banskuterttua päänsä päällä, imettää samalla lastaan ja kahlaa sateen jäljiltä mudaksi muuttuneella tiellä eli kuoppaisella hiekkaväylällä.

Zoomilla nauhoittaminen oli paljon huomaamattomampaa kuin kuvaileminen eli tässä teille taustaäänimaisema lukuhetken ratoksi. Nauhoitin kampuksen perustaustaääntä hetken. Koko ajan kuuluu mahtava sirkkojen sirkutus ja lintujen liverrys! Yöllä mukaan liittyy sammakot kurnuttaen sekä rankkasade ja aamupäivisin kukkokiekuut. Kukot ja kanat vaeltelee täällä vapaasti ympäriinsä eikä tiedä mitään häkkikanaloista!  https://dl.dropbox.com/u/58714921/%C3%84%C3%A4nimaisemaa%20Makumirasta%201.MP3

Tulin tänne torstai-iltana ja nyt jo tuntuu siltä, että olisin ollut täällä ikuisuuden. Länsimaat ja etenkin se, että mulla on täysin toisenlainen koti siellä, tuntuu todella kaukaiselta ja utopistiselta ajatukselta. Yhtälailla kun siellä ei vain voi kuvitella mitä on asua täällä, ei täällä voi kuvitellakkaan, että on muunlaista jossain muualla. Sopeuduin tänne siis heti, ei kai muukaan auttanut! Lento oli tuskainen ja pitkä. Katsoin huonoja lastenleffoja (joku Ice Age ja Brave) ja olin onnellinen, että en tiennyt mitä kello on, koska tieto olisi varmasti vaan lisännyt purkissa istumisen tuskaa. Perillä oli säkkipimeää. Viisumin sain melko helposti (jotain säätöä ja ongelmaa, mistä mulle ei kerrottu mitään, mutta koitin vain hymyillä kauniisti ja odottaa tuskastumatta, vaikka välillä lentokenttä pimenikin täysin, koska tuli sähkökatko). Perjantai kului lähinnä rahanhankintaan (lentokentällä ei tod ollut mitään rahanvaihtopistettä eikä matkanvarren automaatissa rahaa). Kampuksen pääsisäänkäynnillä on automaatti, mutta siellä ei ole ollut useampaan päivään rahaa, joten matkasin yhden opettajan kanssa dalla dallalla muutaman kilometrin päähän toiselle automaatille, jossa olikin todella pitkä jono. Mikäs siinä oli jonotellessa kun iltapäivän aurinko porotti! Koko prosessiin meni muutama tunti ja sen kunniaksi nostinkin 400 000 shillinkiä, että ei aikoihin lopu. Ikinä ollut niin paljoa rahaa taskussa! Suhteuttettuna vaikkapa banskun hintaan; yksi bansku on 100 shillinkiä ja n. 1000 shillinkiä on 50 senttiä. Rahan lisäksi mulle neuvottiin missä on "kauppakuja" yliopiston vieressä  eli hiekkatie (lue mutavyöry) jonka varrella on hedelmä- ja kasviskojuja, kioskeja joista saa vessapaprua ja jotain keksejä sekä kampaamoita, kanga-kauppoja ja sen sellaista. Kanga on kaunis, värikäs ja kuvioitu kangas jota käytetään hameena, paitana, huivinä, pyyhkeenä, lakanana.. En vielä ostanut omaa, koska haluisin eläinkuvioisen ja näkemäni kirahvikanga ei ollut kiva ja seeprakanga oli mustavalkoinen ja haluisin värikkään. Ehdin kyllä vielä! Eilen käytiin dalla dallalla markkinoilla eli länsimaisten kaatopaikalla (silmänkantamattomiin länkkäreiden vanhoja vaatteita ja kenkiä). Yksi mun kolmesta kämppiksestä tarvitsi hameita, koska täällä on tosi tiukka pukukoodi kampusalueella, eli niitä sieltä kasoista yritettiin bongailla. Kauhea metakka kun kaikki kovaääniset looppaa 15 sekunnin pätkää särkevällä äänellä niin lujaa kun lähtee ja sen päälle myyjät huutelee mitä huuteleekaan. 

Asun siis pienessä huoneessa jossa on kolme muutakin mun lisäksi. Yksi tanskalainen, joka täällä vain muutaman viikon, ja kaksi paikallista lakiopiskelijaa. Tässä on mun sänky eli käytännössä tila joka mulla on.             

Tässä on kodin etupiha jossa pyykit kuivaa päivästä toiseen kuivumatta. 

Tässä on koti takaapäin. 

Mulperipuu. Kuvassa on vain raakoja, mutta kypsistä ei voi puhuakkaan samana päivänä kuin niistä kuivatuista joita Suomessakin myydään.

Kukkiva puu.

Banskupuita.

Yhden treenikopperon eli betonipunkkerin nurkka.

Ja toinen nurkka.

Kaikki arkipuuhat täällä on hyvin erilaisia kuin siellä, mutta ihme kyllä ei ärsytä. Jos Suomessa ei koskaan tulisi vettä suihkusta kun on menossa pesulle ja sitä joutuisi raahaamaan kolme kerrosta alempaa lainaämpärillä, koska omaa ei löydy "kaupoista", ja se olisi aina kylmää, niin olisin aivan hermona. Tai jos sähköt katkeaisi aina silloin tällöin tai jos vessan lattia lainehtisi jotain tai jos huoneen lattia olisi likaista betonia tai mitä vaan. Täällä kaikki vaan kuuluu asiaan ja sillä sipuli. Se vaan on normaalia, että hiukset ja kropan pesee max kahdella litralla kylmää vettä eikä pyykätessä edes pesujauhe liukene veteen eikä pyykki kuivu ikinä, koska yöllä sataa kaatamalla ja se kastuu ja päivällä on kosteaa. Eipä siinä mitään sen kummempaa. 

Sadekaudesta voisin vielä kertoa, se nimittäin alkoi samana yönä kun tulin tänne. Käytännössä joko sataa kaatamalla tai paistaa aurinko, välimuotoja ei juurikaan ole. Onneski enemmän sataa yöllä ja vähemmän päivällä. Toissayönä oli sellainen ukkonen, että ei riitä sanat kuvailemaan. Kyllä veti vertoja Koskuenkin ukkosille! Pulssi ohitti reippaasti maksimisykkeen, vaikka makasin sängyssä silmät kiinni koko tunnin. Ukkonen tuli, oli ja meni. Ei mitään siirtymävaiheita, vaan kerralla räjähti suoraan pään päällä. Valoisa ja pimeä myös on tai ei ole. Kuudesta kuuteen on pimeämpää kuin osaatte kuvitellakkaan ja kuudesta kuuteen on aurinko, välillä pilvisempänä ja välillä sinitaivaalla. Tämä on Tansanian kylmintä aluetta, mikä on onni. Tarkoittaa siis sitä, että yöllä on n. 15 astetta ja nyt jopa sateenraikasta, mutta päivisin helposti yli 30 astetta. Kuumuus on kuitenkin aika siedettävää, koska on kosteaa ja joitain vuoristotuulahduksia saattaa välillä tulla Kilimanjaron ja Mount Merun suunnilta. Täällä ei ole vuodenaikoja, vaan on pitkä kuivakausi, pitkä sadekausi, lyhyt kuivakausi ja lyhyt sadekausi. Nyt on menossa lyhyt sadekausi. 

Maanataina alkaakin sitten koulukiirus. Joka päivä on aika paljon tunteja ja voin sitten joskus kertoa millaista koulua täällä käydään. 

Ainiin, pakko herättää vielä vähän kateutta! Hedelmät ovat uskomattoman maukkaita, hyviä ja herkullisia täällä! Perusbanaanikin maistuu totaalisen eriltä kuin siellä myytävät raa'at näköiskappaleet. Hedelmistöstä olen syönyt baskujen lisäksi jo mangoa, papaijaa, appelsiinia ja ananasta ja ne ovat todella lähiruokaa, puut kun kasvaa usein myyntikojun vieressä! Niin ja olen nähnyt jo monta apinaa ja tulikärpästä ja ihmiset ovat äärettömän ystävällisiä :) Kylmävesisuihkut sun muut on niin sivuseikkoja, täällä on ollut mahtavaa ainakin tähän asti!