Viime hetket

Sekava postaus, koska osan tekstistä kirjoitin Tansaniassa ja kuvia lisäilin Suomessa.

Kuukausi on ollut kiireitä täynnä, mutta kivoja sellaisia! Puolivälissä kuuta täällä oli Glomus-leiri jonne tuli osanottajia yli kahdestakymmenestä maasta. Enimmäkseen Sibikseltä :) Mahtavaa musiikkia ja uusia ihania ihmisiä kymmenen päivää. Parasta kuitenkin taisi olla päivä parin tunnin ajomatkan päässä maasai-kylässä. Siellä keskellä kuivaa ei mitään oli savimajoja vaikka kuinka ja mahtava Loruvani-kuoro esiintyi myös. (Onni on asua ylitsepursuavan vihreällä alueella!)

Tässä taisi olla joki sadekaudella.

Maasai-ateria eli savustettu koipi. Keskityin keittobanaaneihin. 

Loruvani-kuoronjohtaja Hezron ja alla hänen vaimonsa. Jouluvieraat muistanevat heidät kun kylässäkin käytiin.

Kuorovideo kaatui.

Käytiin myös safarilla Arusha national parkissa. Elämäni toinen, viimeinen ja huonoin safari. Kuski painoi kaasua siinä määrin, että ei todellakaan nähty juuri mitään. Lopulta kävin nukkumaan. Muissa autoissa istuvat olivat nähneet elefantteja sun muuta kivaa.

Tanssia Glomuksen loppukonsertista :)

Glomusin toinen turistipaikkaretki. Oli vähän tylsää.

Kun Glomus oli ohi ei kiire hellittänyt, vaan oli loppukonserttien aika. Ei oo ollut vapaapäivää koko kuussa ja sunnuntaitkin on loppunut vasta aikaisintaan ysin jälkeen illalla eli on vähän krooninen väsy, mutta konsertit oli hienoja, mikäli mun tanssipanostuksia ei lasketa! Kivaa tanssia, mut en oo nähnyt peiliä kertaakaan eli en tod tiedä miltä näytän :)

Aika on mennyt aivan liian nopsaan ja huomenna täytyy lähteä lentokentälle. En ole yhtään valmis vielä jättämään Tansaniaa! Esim. arkipuuhia tulee kyllä ikävä. Tänään kotikadulta palatessani mietin, että aivan liian pian täytyy mennä anonyymisti k-kauppaan, s-kauppaan, prismaan.. sen sijaan, että kävelisin yhdelle kojulle ostamaan papaijoita, toiselle ananaksia, kolmannelle vesimeloneja, neljännelle mangoja ja kurkkuja, viidennelle avokadoja, sitruunaa ja tomaatteja... Äskeinen shoppailureissu piti sisällään taas niin monenlaista tapahtumaa. Ensin kävin maksamassa velkani yhdelle mamalle (myisikö joku suomessa velaksi ruokaa kun asiakas on unohtanut rahansa kotiin?). Hän ei ollut edes itse paikalla kun kävin ostoksilla velaksi eikä kukaan ikinä mitään lappuja kirjoittele tai vaadi passia pantiksi tai mitään muuta naurettavaa kun voi vaan luottaa ja se riittää. Hän vain tuumasi, että otatko vielä mangon, ei tarvitse maksaa, kun ilmoitin, että tulin maksamaan edelliset ostokseni. Sitten shoppailin vähän lisää ja moikkailin muutaman teinin kanssa, jotka soittavat viulua. Toinen heistä istui suutarikojussa letitettävänä ja onneksi näin hänet, koska meillä piti olla viulutunti tänään ja hän ei siis siitä tuolista ennen iltaa nouse. Niin tyypillistä! Siis se, että viimeksi eilen muistutin tunnista ja tänään silti on kampaaja. Sitten ostin pari maissia ja juttelin hammastahnatuubista jossa on blondi nainen pakkauksen kuvassa ja opin pari uutta swahilin kielistä sanaa. Blondi on kuulemma kuin mä. En nähnyt yhdennäköisyyttä! Lopuksi vielä kävin kiskalta hakemassa vessapaprurullan ja myyjä ihmetteli, että joko multa on papru loppu vaikka vasta muutama päivä sitten hain kaksi rullaa. Tiputin toisen lammikkoon kylppärissä. Sain myös tanssi- ja laulushown kaupan päälle kun mies väänsi radiota kovemmalle ja esitteli uusimmat muuvinsa. Ei kukaan siellä prismassa antaisi mulle velaksi ruokaa tai kysyisi miten vessapapru on loppu jo nyt tai ylipäänsä olisi ystävällinen ja jutteleva tai antaisi mangoa kaupanpäälle tai varsinkaan tanssisi ja laulaisi! On syitä miksi en todellakaan tahtoisi palata! On toki niitäkin syitä miksi on kiva tulla takaisin, mutta ne ei liity ainakaan Keskon tai muun sellaisen toimintaan.

Tämän päiväinen dalla dalla oli myös mielenkiintoa täynnä. Lähdin erääseen sisäoppilaitokseen pitämään viimeisen viulutunnin oppilaalleni. Tunkeuduin ekaan oikeaan suuntaan menevään dallaan, vaikka se näytti jo pursuavan yli, koska oli vähän kiirus. No eihän se täyttynyt vielä mustakaan ja seuraavalta pysäkiltä mukaan otettiin kaksi miestä. He jäivät roikkumaan avoimesta ovesta yli. Dalla oli täynnä täysikasvuisia ja meidän lisäksi kyydistä löytyi kuusi sylivauvaa, kolme tai neljä lasta, mun viulu (joka kulkeutui muutaman tyypin syliin kun ei ois muuten mahtunut) sekä VASIKKA. Tunnelma oli katossa, tai ainakin mun pää. Kuski painoi kaasua niin reippaasti, että minä ja pari muuta ei päästy edes oikealla pysäkillä pois. Toisaalta mikäs siinä oli kävellessä kun Meru kokonaisuudessaan kukoisti suoraan edessä. Koululle päästyäni olikin edessä uusi prosessi. Ensin piti tavata joku hallintotyyppi joka ohjasi seuraavalle joka ohjasi seuraavalle joka.. Ennen pitkää pääsin oppilaan luo ja sekin edellytti tilanteen haltuun ottamista ei niin tansanialaisin keinoin, koska muuten olisin siellä rehtorin luona vieläkin juttelemassa mukavia. Yli-innokas, mutta oikein mukava, opettaja tuli seuraamaan tuntia eli häiriköimään kuin pikkulapsi. Annettakoon se kuitenkin jhänelle anteeksi, koska hän on se joka tahtoisi koulun lukujärjestykseen musiikkia. Oppilaalla ei tietenkään ollut viulua, koska hän ei ollut saanut lupaa tuoda sitä kouluun. Tää on niin Tansania!

Ja just äsken oppilaan isosisko soitti vain toivottaakseen hyvää iltaa! Tää on niin Tansania!

Huomenna kahdenkymmenen tunnin matka kotiovelta kotiovelle. Vieläpä yön yli. Ei nappaa yhtään. Ei tunnu yhtään siltä, että olisin lähdössä. En osaa sanoa hyvästejä kellekkään enkä oo muutenkaan edesauttanut lähtöä vielä mitenkään. Täällä auringon allahan (tai täysikuun kuten nyt) mä oon. Ylihuomenna totuus tosin saattaa olla loska. Eiköhän se siitä iloksi muutu. Suomi siis, ei loska. Sitäpaitsi eihän tää todellakaan ole mun vika kerta Tansaniassa missään tapauksessa!

Tälläisiä sekä mustia apinoita hyppeli kampusalueella vaikka kuinka. 

Sinne jäi kotirappusiltakin näkyvä riisipelto kasvamaan sekä kotikadun auringonkukkapelto kukkimaan. 

Tälläinen Kigoman zeze asuu nyt Suomessa. Sain myös Dodoman zezen juuri maanantaina. Siitä ei olekkaan vielä kuvaa.

Käärmeennahkainen ekegogo Keniasta. Ikävä kyllä oli lainasoitin. Tarttee mennä joku päivä Keniaan hakemaan oma!

Toinen zeze Dodomasta, joka jäi tilanpuutteen vuoksi Makumiraan. Krokotiilia kuulemma, mutta epäilen, että kyseessä on kuitenkin alligaattori. Tarttee käydä hakemassa isomman laukun kera!

Nyt Suomessa siis. Täällä on harmaata, autiota ja hiirenhiljaista. Pääkaupungissa siis. Nyt täytyy alkaa suunnittelemaan kuinka pääsisin takaisin sinne mistä tulin! Kiitos blogiseurasta. Saatan jatkaa tarinoita sitten kun olen taas Tansaniassa, tai sitten en :)