Vuoristojuttuja

Katsotaan saanko ikinä tätä juttua valmiiksi. Alotin sunnuntaina ja siitä asti olen aina välillä yrittänyt, mutta lähinnä mua on suosinut piiiitkät sähkökatkokset. Nyt päätin onnistua tai sitten perun koko blogin!

Launtaina lähdettiin spontaanisti Mount Merulle kiipeilemään Them-vesiputoukselle kolmen tanskalaisen, jotka ovat täällä muutaman viikon musalla, sekä kahden amerikkalaisen kanssa, jotka olivat yhden opettajamme luona kylässä. Mun tanskalainen kämppis lueskeli perjantai-iltana Tansanian opasta ja bongasi vesiputouksen. Laitettiin viesti opettajallemme, että kuinkahan sinne pääsisi ja lauantaina herättyämme huomasimme vastauksen "lähtö 8.30"! Randy-opettaja vei meidät Arushaan, joka on kaupunki 15km päässä, toisen opettajamme kotiin. Matka kesti ja kesti, koska täällä liikenne on hulvatonta ja Arushan kadut sellasta kuoppaa ja kiveä, että moisia ei ole Suomessa edes peltotiet. Perillä odottelimme hetken, että opettajamme veli saapui meille oppaaksi, vuoristossa kun ei tod oo opaskylttejä kuten vaikkapa Kolilla tai Nuuksiossa. Arusha on vuoren rinteellä eli matka alkoi heti ylöspäin. 

Mount Meru kotipihalta auringon ylivalottamana

Ensimmäiset maisemat olivat peltotyyppisiä. Maissipeltojen keskellä siis nousimme ja vastaan vaelteli lehmiä, lampaita ja vuorenrinteen asukkaita, joista useimmat ovat maasai-heimolaisia. Harmi vaan, että heidän söpöistä savimajoista ei ollut korrektia ottaa kuvaa. No, ootte kuitenkin nähnyt sellaisia majoja telsussa tai jossain. Maisemassa oli myös useita pienempiä kukkuloita, jotka näyttivät ison vaaran tai pienen tunturin kokoisilta. Respectiä vaan heille ketkä roudaa kinttupolkua pitkin hartiavoimilla peltojen sadon kaupunkiin. Ei ois meistä moiseen. 

Peltojen jälkeen tulimme lehtimetsätyyppiseen maisemaan ja sen jälkeen havupuustoon. Puut eivät olleet mitään koivua tai kuusta vaan jotain ihan muuta. Paulin ois niin pitänyt olla mukana! Näissä metsissä kasvoi superherkkumarjoja! Opas sanoi punaisten marjojen olevan mansikoita, mutta ei ne kyllä samanlaisia mansikoita olleet kuin ne mansikat siellä teidän pakastimissa. Mansikat kasvoivat matalissa piikkipensaissa, olivat onttoja kuten vatut, mutta ulospäin näyttivät enemmän mansikalta kuin vatulta. Isojakin olivat! Maku oli jotain vatun ja mansikan ja jonkun sekoitusta. Oli myös violetteja vatun tapaisia, mutta ei makuisia marjoja. Siinä vaiheessa sekosin täysin, koska punaisten ja violettien marjojen yhteismaku oli jotain aivan taivaallista! Opas sai kiskoa mua puskista pois, koska laidunnusvietti iski pahasti. Tähän asti me oltiin kiskottu opasta perässämme. Valkoinen kun tunnetusti kävelee paljon nopeammin kuin musta! Opas tahtoi tauon sadan metrin välein ja jaksoi huudella meille koko ajan "pole pole".

Sitten kun oli kiivetty tarpeeksi käännyttiin todella pienelle polulle joka vei jyrkkää rinnettä pitkin alas kanjoniin. Se oli retken haastavin väli, koska alaspäin on paljon vaikeampi mennä kuin ylöspäin. Alhaalta löytyi kaunis ja kirkas joki. Jokea reunusti vähintään 10 metrin kallioseinät kaikenlaisella viidakkokasvillisuudella päällystettynä. Reitti kulki joen siltä puolelta missä milloinkin pystyi etenemään eli hypittiin koko ajan kiveltä kivelle ja yliteltiin jokea. 

Sitten yhtäkkiä horisontissa näkyi Them!

Putouksen alla oli tietty lampi ja random-uimari. Vesi oli sairaan kylmää ja kirkasta. Vesiputous oli pyöreässä "huoneessa" ja seinät olivat vähintään 20 metriä korkeat.

Auringon valaisemaa yleisnäkymää.

Takaisin päin oli helpompi mennä, koska jyrkkään rinteeseen pystyi suhtautumaan karhukävelyllellisesti. Ylhäällä odotti ISO puu. Kuvassa on latva, juuret taitaa olla jossain kanjonin pohjalla. Apinoitakin oli, mutta eihän niistä ikinä saa mitään kuvaa kun ovat niin nopeita puuhissaan.

Retki oli aivan mahtava ja maisemat uskomattoman kauniita! Perillä Arushassa odotti ruoka opettajamme luona. Tanskalaiset halusivat vielä käydä länkkärikahvilassa kakulla. Mentiin siis viiden tähden hotellien huudeille, siellä on asfalttia ja kaikkea. Hinnatkin sen mukaiset! Yhden kakkupalan hinnalla saisi noin 80 banaania. Oltiin järkyttävän likaisia ja märkiä, mutta ei saatu häätöä kahvilasta. Ehkä se on se ihonväri taas. Ärsyttää. Mä skippasin kahvilan tarjonnan, mutta sain viereisestä kaupasta paikallisia pähkinöitä kolmea sorttia, nam. Sitten piti kiiruhtaa dalla dallalle, koska pimeä lähestyi. Kaikki muutkin toki oli samoissa aikeissa eikä saatu dalla dallaa eli ne oli jo todella täynnä. Bussilla onneksi pääsi ja meininkikin oli sama kuin dalla dallassa, vaikkakin vähän isommassa koossa :) 

Täällä on yhtäaikaa uskomattoman kaunista sekä todella törkyistä. Roskat kun viskataan mihin vaan ja poltetaan missä vaan aamutuimaan. Haju on sen mukainen kun muovi palaa. Roskat on lähinnä sponssannut (ja hampaat tuhonnut) Coca-Cola, Colgate, Nivea, Gillette.. Täällä kampusalueella on sentään hyvää yritystä. Ehkä vielä jonain päivänä roskiskehikkoon ilmestyy roskapönttö :)

Isä kyseli dalla dallasta. Se on tuollainen ja siitä on vaikea saada kuvaa, koska se suhtautuu tiehen kuin tiehen moottoritienä. Dallis on yleensä niin täyteen tungettu, että sivuovi jätetään auki ja siinä roikkuu puoliksi ulkona useampi matkustaja. Kuvassa ovi on just toisella puolella onneksi.

Kouluakin olet toki käynyt! Huomasin, että olen ainut joka ei päiväpuhteekseen hinkkaa länsimaista taidemusiikkia eli klasarimusaa. Surullista, mutta totta. Onhan se hyvä, että täkäläiset opetaan lukemaan nuotteja  sun muuta, mutta jos mä saisin päättää niin täällä olisi oppilailla enemmän aikaa kansanmusaan. Torstaista tuli mun lempparipäivä, koska silloin on african ensemble eli tanssia, rummutusta ja laulua. Päätin vetäisti kaikki neljä ryhmätuntia putkeen. Muuten opetuksen sisältö ei mun näkökulmasta päätä huimaa, siis koska oon siellä koulua käynyt, vaikka opettajat ovat toki hyviä. Ehkä jotain saan tunneilta kuitenkin jossain vaiheessa irti. Parasta oli kuitenkin sunnuntain myöhäisillan kohtaaminen yhden opiskelijan kanssa, joka soittaa yksikielistä viulua eli zezeä. Emme löytäneet ysiltä illalla yhtään vapaata luokkaa joten otimme tuolit kainaloon ja mentiin ulos. Silloin vielä oli vienoa valjon kajoa viereisistä rakennuksista, mutta sähkökatkos ilahdutti totaalisella pimeydellä. Kuinka mahtavaa oli kuunnella Sethin tarinointia zezestä maustettuna hänen soitollaan ja laulullaan mitä uskomattomimman tähtitaivaan alla! Siis kun on niin pimeää kun vain voi olla näyttää tähtitaivas niin kirkkaalta kun vaan voi näyttää. *huokaus*

Loppukevennykseksi Kilimanjaron lumet tuosta tietsikkaluokan ikkunasta tänään juuri ennen pimeäntuloa kuvattuna. Se on kaunis.